top of page

2025: Onko SEO-sisällöntuotanto kuollut?

Writer's picture: Ronja NorjaRonja Norja

Onko SEO-sisällöntuotanto kuollut, eikö sille ole enää sijaa vuoden 2025 markkinointisuunnitelmissa? Onko AI viimeinen naula SEO-työn arkkuun?


Luin vastikään Linkedin-päivityksen, joka kuului vapaasti suomennettuna suunnilleen tähän tapaan: "Voisimmeko jo kaikki myöntää niin kutsutun SEO-sisällön vain tuhlaavan meidän kaikkien aikaa ja jättää sen vuoteen 2024?"


Tämä ei ollut viimeaikojen ainoa samansuuntainen keskustelunavaus, joten päätin laittaa omat ajatukseni SEO-sisältöjen tulevaisuudesta tähän blogitekstiin. En väitä olevani huipputason SEO-asiantuntija tai tuntevani syvällisesti jokaisen hakukoneoptimoinnin kivenkolon. SEO-sisältöjen laadinnasta tiedän kuitenkin yhtä ja toista. Spoiler: mielestäni SEO-sisällöntuotanto ei tosiaankaan ole vielä tullut tiensä päähän, ja nyt kerron, miksi.


Vanhanaikainen SEO on kuin onkin kuollut ja näin se haudattiin


Somen keskusteluita seuratessa ja joskus jopa asiakkaiden suusta saa kuulla SEO-sisältöön liittyen saman suuntaisia kommentteja. SEO-sisällöt nähdään höttönä, joka ei tarjoa mitään muuta kuin mahdollisia sijoituksia hakukoneissa.


Sen ajatellaan olevan halpa markkinoijien kikka, jolla saadaan vähän näkyvyyttä, mutta ei todellisuudessa paranneta asiakaskokemusta, herätetä uusien asiakkaiden kiinnostusta tai tehdä myyntiä.


Onko tästä puheenparresta pääteltävä, että SEO-sisällöntuotanto on tullut tiensä päähän ja markkinoijat kollektiivisesti luopuvat siitä vuonna 2025?


Tuskinpa kuitenkaan, sanon minä.


Juttu on nimittäin näin. Jos tuotat SEO-sisältöä ajatuksella, että sen ainoa tarkoitus on nostaa sijoitustasi tietyllä hakutermillä tietyssä hakukoneessa, saatat päätyä tuottamaan merkityksetöntä höttöä. Ja itseasiassa, tänä päivänä tällainen höttö, joka ei tarjoa lukijalleen tärkeää ja merkityksellistä tietoa, ei edes onnistu nostamaan sinua hakutulosten kärkeen.



Kuvituskuva: rantamaisema. Onko SEO-sisällöntuotanto kuollut?


Oikeasti hyvä SEO-sisältö vaatii taitavan kirjoittajan ja tuo arvoa sekä lukijalle että tekstin tilaajalle


Kuten sanottu, en ehkä ole SEO-tekniikan huippuosaaja, mutta se, minkä tunnen, on ne somea vihastuttavat SEO-sisällöt. Olen kirjoittanut lukemattomia tekstisisältöjä, joiden tavoitteena on ollut parantaa asiakkaani sivuston sijoitusta eri hakukoneen tuloksissa tietyillä hakutermeillä - ja onnistunut siinä.


Salaisuus menestykseen hakukoneissa ei ole teknisessä keplottelussa, avainsanojen piilottamisessa lukijalle näkymättömiin tai tekstien tehotuotannossa.


Hyvä SEO-sisältö tarjoaa tänä päivänä lukijalleen sitä tietoa, jota hän hakukoneesta lähti etsimään ja siksi hakukoneen algoritmi nostaa sen hakutulosten kärkeen.


Algoritmit ovat vuoteen 2025 tullessamme kehittyneet jo aika fiksuiksi: ne skannaavat tarkasti verkon sisältöjä ja arvioivat sivustoja paitsi avainsanojen, myös muiden kriteerien pohjalta. Ne tarkastelevat sivuston luotettavuutta ja kirjoittajien tietotaitoa, sitä, miten hyödyllistä ja asiantuntevaa tietoa käsittelemästään aiheesta sivusto oikeasti tarjoaa.


Sivuston ja sen taustalla työskentelevien kirjoittajien asiantuntevuuden ja luotettavuuden lisäksi algoritmit tarkastelevat sitä, kuinka kauan sisältöjä luetaan: höttösisällöt eivät enää pärjää tässä kisassa, vaan SEO-tekstienkin tulee tarjota lukemisen arvoista tietoa ja mukaansatempaavaa kieltä.


Menneitä ovat siis ajat, kun sivustoille jemmattiin avainsanalistoja tai jokaisen SEO-sisällön piti olla yli 2000 sanan pituinen. Siinä mielessä SEO-sisällöntuotanto on kuin onkin kuollut, mutta tämä ei ole vuoden 2025 uutinen.


Asiansa osaavat markkinoijat tietävät tämän ja voit luottaa siihen, että ostaessasi tänä päivänä ammattilaiselta SEO-sisältöjä, ne tarjoavat sinulle hakutulossijoitusten lisäksi aitoa arvoa, parempaa asiakastyytyväisyyttä, jopa liidejä ja myyntiä.



Kuvituskuva: suklaalevy. Onko SEO-sisällöntuotanto kuollut?


Mitä AI tarkoittaa SEO-sisällöille?


Tekoäly eli AI muuttaa useiden muiden markkinoinnin (ja elämän) osa-alueiden lisäksi myös hakukoneoptimointia. Tekoäly tehostaa hakukoneiden algoritmien toimintaa: se auttaa niitä ymmärtämään yhä paremmin ja nopeammin, mitkä sivustot ja sisällöt todella vastaavat verkon käyttäjien kysymyksiin ja kuinka luotettavia eri sivustot ovat.


Sisällöntuotanto itsessään on myös muuttunut tekoälyn hyödyntämisen myötä. Useita sisältötyyppejä voidaan tuottaa tehokkaasti tekoälyn avulla ja tekoäly voi tehostaa myös esimerkiksi avainsana-analyysien laatimista. Sisältöaiheiden ideointi ja sisältöjen luonnostelu onnistuu entistä nopeammin ja näppärämmin tekoälyavusteisesti.


Tekoälyä on kuitenkin hyödynnettävä harkintaa käyttäen. Pahimmillaan joudumme takaisin tilanteeseen, jossa SEO-sisällöiksi tuotetaan tekoälyn valtavalla kirjoitusteholla isoja määriä höttöä. Niinikään tekoälyn parantamat algoritmit tunnistavat tämän hötön koko ajan paremmin ja riskinä on, että tekoälyn pauloihin joutunut yrittäjä ajaa itsensä entistä syvemmälle suohon. Hakukoneet voivat nimittäin myös näpäyttää sivustoa heikkolaatuisen sisällön julkaisemisesta ja siitä koitunutta vahinkoa on vaikea korjata.


Siksi jatkossakin tarvitaan ammattitaitoisia tekstivelhoja loihtimaan kuivakatkin, mutta syvällistä tietoa tarjoavat SEO-tekstit henkiin ja imaisemaan lukija mukaansa.

10 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commenti


bottom of page