top of page
  • Writer's pictureRonja Norja

Miten minusta tuli isona kirjoittaja

Päivitetty: 12. tammik.



Kaikki lähti siitä, kun en päässyt sisään yliopistoon. Yläasteella ja lukiossa rakastin opiskelua ja olin kiinnostunut kaikesta. Olin päättänyt olla isona joko toimittaja tai historian ope, tai ehkä astrofyysikko. Tai sittenkin kuvataiteilija, tapahtumatuottaja, tai ympäristötieteilijä.


Okei, en tiennyt yhtään, mitä halusin tehdä ja hain päättömästi vähän kaikkialle.


Lukion jälkeen yhteishakulomakkeella oli loputon määrä upeita vaihtoehtoja, mahdollisia loistavia tulevaisuuksia, ja minua kiinnosti niistä ihan joakinen! Kukin opintoala kuulosti edellistä jännittävämmältä. Inspiroiduin jokaisesta mahdollisuudesta.


Miten nuoren, kaikesta kiinnostuneen ihmisen on muka tarkoitus osata valita vain yksi ala, jota opiskella? Kuka oikeasti tietää alle kaksikymppisenä, mikä haluaa olla isona?


Keväällä vastaan tulivat kaikkien niiden alojen pääsykokeet, jotka olin innoissani lomakkeelleni täyttänyt ja olin tietenkin lukenut vähän sitä sun tätä kiinnostavaa jokaisen alan pääsykoekirjoista (ja sen lomassa myös viettänyt upean nuoren joutilaan ihmisen kevään nauttien, tehden vähän pätkätöitä ja matkustellen), enkä osannut vastata syvällisesti yhteenkään kysymykseen.


Kesän lopussa minulla ei ollut opiskelupaikkaa ja kun postiluukusta tipahti mainos täydennyshausta paikalliseen kauppaopistoon, tartuin paniikissa tilaisuuteen, vaikka en ymmärtänyt liiketaloudesta yhtään mitään. Sekin kuulosti tietenkin kiinnostavalta, niinkuin kaikki nuoren minun mielessäni. Pääsin sisään, ja valmistuin merkonomiksi.


Jatkoin samalla energialla tradenomin opintoihin, ja erikoistuin markkinointiin.


Tässä vaiheessa en sitä vielä tajunnut, mutta yksi asia on ollut aina varmaa – olen aina halunnut kirjoittaa.

Valmistumisen jälkeen oman alan työt olivat kiven alla. Hyppäsin osa-aikaisesta määräaikaiseen ja taas osa-aikaiseen työhön, selaten jatkuvasti työpaikkailmoituksia ja hakien uusia mahdollisuuksia. Opettelin vimmatusti uutta ja pohdin, mikä on minun paikkani työelämässä.


Vein aina uudelle työpaikalle Espanjasta kauppaopiston työharjoittelun aikaan ostamani kahvimukin, jossa luki "I <3 Fuengirola". Tietenkin ironisesti, koska Fuengirola on oikeasti aika kamala kaikkine suomalaisineen ja brittituristeineen. Toivoin aina jossain mielen perukoilla, että mukini olisi jonkun saman työpaikan kahvihuoneessa vuosia. Ei se koskaan ollut. Lopulta jokin tujumpi konetiskiaine haalisti tekstin kokonaan pois mukin kyljestä.


Mietin jatkuvasti, mitä oikeastaan halusin tehdä, mikä olisi se työ, joka inspiroisi kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kun pääsin työtehtävissäni kirjoittamaan yhä enemmän, alkoi totuus valjeta.


Elämäni ja inspiraationi punainen lanka alkoi taas muistua mieleen: kirjoittaminen...!


Tuleva työura alkoi hahmottua mielessäni: jonkin ison firman markkinointiosasto, jossa pääsee tuottamaan sisältöjä, kirjoittamaan, olemaan osa tiimiä. Uralla eteneminen, ehkä kohti esihenkilörooleja, päätöksiä tekevään johtoportaaseen asti. Minulla olisi oma kahvimuki toimiston keittiön kaapissa ja joisin siitä kahvia joka aamu kollegoiden kanssa rupatellen.


Kun aloin lähestyä mahdollisuuksia tällaisiin rooleihin, huomasin kuitenkin, että esiin piirtyvä tulevaisuudenkuva ei ehkä ollutkaan minua varten.


Kaipasin sittenkin vapautta.


Sitä, että saan oikeasti keskittyä vain kirjoittamiseen, ja kirjoittaa ihan missä vain, ihan milloin vain. Minulle valkeni, etten halua olla sidottuna yhteen työnantajaan, yhteen toimistoon, yhteen kaupunkiin.

Niinpä irtisanouduin päivätyöstäni. Minusta tuli isona kirjoittaja.

Nyt olen yrittäjä, sisällöntuottaja ja freelance-kirjoittaja. Kirjoitan asiakkailleni blogitekstejä, artikkeleita, oppaita ja asiakastarinoita – ja rakastan sitä! Kaikki tuntui yhtäkkiä loksahtavan paikoilleen, sillä nyt inspiroidun jokaisesta uudesta toimeksiannosta.


Jokainen teksti on uusi seikkailu. Briiffi tai otsikko on aina haaste ottaa selvää uudesta aiheesta, joka voi olla minulle tuikituntematon, ja tuottaa siitä mielenkiintoinen, rikas, mukaasatempaava teksti. En ehdi kyllästyä, sillä aina, kun yksi teksti on valmis, odottaa minua seuraava aihe, johon sukeltaa. Otan haasteen vastaan yhä uudestaan ja pääsen syventymään aina uuteen aiheeseen, uuteen seikkailuun.


Se, mikä yhteishaussa koitui kohtaloksi – kiinnostus kaikkeen, mitä maailma pitää sisällään – on nyt muuttunut vahvuudeksi.


Uteliaisuus tuntui yliopistohaussa taakalta, joka esti keskittymästä yhteen asiaan, pidätteli valitsemasta yhtä opintoalaa. Työelämässä se sai kokeilemaan yhä uusia tehtäviä ja kyllästymään nopeasti ennakoitavaan, turvalliseen vakituiseen työhön. Kirjoittajalle uteliaisuus toisaalta on voimavara, joka saa innostumaan aina vain uusista aiheista, ja ottamaan niistä selvää.


Se kahvimuki ei enää tunnu niin tärkeältä.


Heitä siis minulle oma haasteesi – otan sen vastaan intohimolla ja kirjoitan sinulle jotain mahtavaa.



52 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page