Miten yrittää kuin mies? Naisyrittäjän tunnustuksia

Naistenpäivä on hyvä ajankohta pohtia naisyrittäjyyttä ja kertoa, mikä tätä mimmiä mietityttää yrittäjyydessä. Päiväkirjamerkintä 8.3.2023.

Olen nyt ollut päätoiminen yrittäjä suurinpiirten seitsemän kuukautta. Kun aloin rakentaa nettisivujani, mietin jonkin aikaa ihan tosissani, pitäisikö toimia salanimellä: nimittäin miehen nimellä.

Vaikka suomalainen yhteiskunta on verraten tasa-arvoinen, tuntuu silti, että miehet otetaan erityisesti työelämässä helpommin tosissaan. Vaikuttaa siltä, että miehet uskaltavat pyytää isompaa palkkaa ja yrittäjinä hinnoitella itsensä rohkeammin. Miehiltä löytyy itsevarmuutta väittää olevansa asiantuntijoita, vaikka eivät ihan oikeasti vielä edes olisi.

Miten ne tekee sen? Itse nolostun heti, kun pitäisi kertoa omasta osaamisesta tai pyytää työstään rahaa.

Länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri kasvattaa tyttöjä vielä tänäkin päivänä ajattelmaan, vähintään syvällä sydämessään, että tyttönä tulee ansaita arvostus siinä, missä pojat saavat sen annettuna. Kun tyttönä osaakin laskea prosenttilaskuja tai ymmärtää yrityksen verotusta, on reaktio vaikuttunut "oho!", vaikka kyseinen tyttö olisi kokenut yrittäjä.

Mimminä työelämässä pitää usein vieläkin todistella olevansa "yksi jätkistä". Ärsyttävintä on, että se tulee meistä monelta niin luonnostaan, ettei sitä edes huomaa.

Vuonna 2023 mimmien ei enää pitäisi todistella olevansa "yksi jätkistä". Sen sijaan pitäisi olla ok, että olet yksi mimmeistä. Ja sitä paitsi hävyttömän uskottava mimmiyrittäjä, joka kehtaa, perhana sentään, pyytää työstään rahaa.

Minä tuoreena yrittäjänä mietin, uskaltaisinko itsekin hinnoitella oman osaamiseni röyhkeämmin (tai ehkä vain oikeammin), jos teeskentelisin olevani mies.

Kirjailijatkin käyttävät salanimiä, ajattelin, joten miksei sitten sisällöntuottaja?

Teeskentelyssä ja sala(mies)nimessä olisi ollut kaksi pointtia. Toinen olisi se, että uskoin, että minut toisten toimesta otettaisiin todennäköisemmin vakavasti.

Toinen juttu olisi ollut siinä, että olisin itse kehdannut paremmin seistä oman osaamiseni takana. Miehet tuntuvat helpommin esiintyvän itsevarmasti sellaisissakin asioissa, joista eivät tiedä kaikkea. Pääsisikö samaan mielentilaan yrittäjänä miehen nimellä? En tiedä, onko se naisten juttu, vai ehkä vain minun, mutta minua ainakin nolottaa pyytää työstäni rahaa tai ylipäätään väittää, että osaan yhtään mitään.

Päädyin kuitenkin tekemään töitä ihan omalla nimelläni.

Jokainen hyväksytty tarjous ja kunnialla suoritettu toimeksianto vahvistaa yrittäjän itsetuntoani. Alkuun nolotti ja pelotti kamalasti kirjoittaa tarjoukseen hinta. Nyt nolottaa jo vähän vähemmän.

Olen ilman salanimeä päässyt tilanteeseen, jota salanimiajatuksella tavoittelin: kehtaan nyt hinnoitella työni ja pyytää sen verran rahaa, mitä työstäni ollaan valmiita maksamaan. Kehtaan jopa tarjota osaamistani oma-aloitteisesti huomatessani sille tarpeen.

Menestysreseptini tähän mennessä? Kävin aluksi muiden yrittäjien nettisivuilla katsomassa hinnoitteluja. Googlasin kirjoitustyön hinnoittelun ohjeita. Laadin itselleni hinnoittelumallin, jonka pystyn kysyttäessä perustelemaan työtunneilla ja työni tuottamalla arvolla. Taustatyöllä ja suunnittelulla rakensin yrittäjän itseluottamusta.

Lisäksi kysyn vieläkin aina tarjousta lähettäessäni mieheltäni, maksaisiko hän tämän verran tästä työstä. Yleensä hän edelleen toteaa, että maksaisi enemmänkin.

Olen ylpeä itsestäni ja siitä, miten hinnoittelen työni. En vain oman palkkapussini vuoksi, vaan myös siksi, että omalla hinnoittelullani rakennan kuvaa siitä, minkä arvoista sisällöntuotannon osaaminen on. Naisvaltaisella alalla jokaisen naisyrittäjän kannattaa hinnoitella työnsä riittävän arvokkaaksi: yhden hinnoittelu vaikuttaa myös siihen, mitä muiden työstä ollaan valmiita maksamaan.

Työtä on tehtävänä vielä sekä henkilökohtaisella tasolla (edelleen nolottaa) että yhteiskunnassa ja sisällöntuottajien kesken. Katsotaan, mihin ollaan ensi vuonna naistenpäivänä päästy.